Jääkauden aikana maaperä painui paksun mannerjäätikön takia paikotellen jopa yli yhden kilometrin verran. Jääkauden jälkeen painunut maa alkoi kohota. Nykypäivään mennessä maa on kohonnut jopa 700 metriä ja sen oletetaan kohoavan vielä 100- 125 metriä. Salon seudulla mukaan lukien Perniössä maa kohoaa noin 3mm vuodessa.
Perniön maa kohoaa 100 vuodessa n. 300mm ja 1000 vuodessa n. 3000mm
Jääkauden jälkeen nykyisen Itämeren paikalla vuorottelivat järvi ja meri vaiheet
Maan kohoamisen seurauksia Perniön seudulla
- Jääkauden aikana ja jälkeen Suomessa vuorotteli järvi- ja merivaiheet.
- Baltian jääjävi vaiheessa Suomeen saapuivat majavat ja koivut.
- Yoldianmeri vaiheen aikan syntyivät kolmas salpausselkä ja sisä-Suomen reunamuodostumat.
- Ancylusjärvi vaiheen aikana syntyivät Perniön lähialueitten muinaisrannat.
- Litorinanmeri vaihe edelsi nykyistä Itämerta.
- Maan kohoamisen seurauksena Suomeen levisi vähitellen kasvillisuus ja eläimet, joiden perään saapuivat myös muinaiset Neanderdal ihmiset. Ensimmäinen nisäkäs joka saapui suomeen oli euroopan majava ja ensimmäinen puu oli koivu.
- Maan kohotessa merten ja järvien rantaviivat muuttuvat. Tämän seuraksena syntyy muinaisrantoja. Perniön alueen muinaisrannat ovat seurausta Ancylusjärvivaiheesta.
- Saaret saattavat yhdistyä osaksi maata
- Meren pinta-ala pienenee ja tämän seurauksena Perämeri kuroutuu vähitellen järveksi ja sen eliokanta muuttuu.
- Meren kurkku saattaa kuroutua umpeen.
- Meren lahdet kuroutuvat umpeen ja syntyy fladoja
- Järvet mataloituvat ja soistuvat
- Syntyy savikkoja
- Karit lisääntyvät järvissä ja meressä
- Pohjanlahden rannoille syntyy harvinaisia De geer moreeneja
- Eri maalajit tulivat paremmin esille
- Merestä nousee uusia luotoja
- Satama alueet ja veneväylät madaltuvat
- Jokien virtaussuunnat muuttuvat
- Saarien pinta-ala kasvaa
- Rannikko kaupungit siirtyvät sisämaahan päin
- Suomi kallistuu itäänpäin
Kuvassa: Euroopan majava |
Maan kohoamisen seurauksena eri kivilajit tulivat esiin. Kuvassa kasa pieniä kiviä ja kuvaajana Vilma |
Kuvassa: Teijolla sijaitseva Jurkastin muinaisranta. Kuva on otettu obista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti